Jaakko Tapaninen

Olen journalisti, kirjailija ja liikkeenjohtaja. Elämänuran etsintä alkoi toimittajana vastaperustetusta City-lehdestä 1980-luvulla. Jo siellä näin mitä työpaikka voi parhaimmillaan olla: ääntä, vimmaa, lahjakkuutta, yhteisö, tuloksia, kasvua ja unelma todellisuuden muuttamisesta. Näin myös mihin vimma voi johtaa: riitoihin, rappioon ja näköalattomaan omistukseen. Jatkoin Imageen päätoimittajaksi, olin perustamassa start up –puolue Nuorsuomalaisia, johdin pitkään Tammen yleistä kirjallisuutta ja työskentelin sitten oman firmani Great Pointin kautta konsulttina kunnes 2010 aloitin Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtajana.

Joka päivä töihin mennessäni iloitsen siitä, kuinka Helsingistä on 25 vuodessa tullut se hyvä kaupunki, jota City-lehdessä aikoinaan etsimme. Suomestakin on tullut aika lailla nuorsuomalaisempi kuin se oli vuonna 1994. Ei meidän ansiostamme, mutta olimme siellä mekin. Tehtävät vaihtuvat, mutta haaste on koko ajan sama: miten tuottaa keskeisille sidosryhmille sitä dynamiikkaa ja arvoa, jota ne kulloinkin tarvitsevat – ja samaan aikaan jotakin arvokasta, joka saa lämpimästi hymyilemään vielä vuosienkin kuluttua.

Jaakon blogit ilmestyvät parempityöelämä.fi -sivustolla seuraavasti:

  • Arvojohtaminen - julkaistu
  • Onnellisuus työelämässä - julkaistu
  • Yrityskulttuuri 3.0 - viikolla 41
  • Haaste johtajakollegoille - viikolla 1/2013

© 2013 Great Place to Work® Institute, Inc. All Rights Reserved.