Suuret organisaatiot

Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa suureksi organisaatioksi määritellään yli 500 työntekijää työllistävä organisaatio.

Suurilla organisaatioilla on monia mahdollisuuksia rakentaa itsestää hyvä työpaikka ja vastaavasti yhtä monia tuhota se. Hyvä työpaikka ei kuitenkaan ole koosta kiinni, vaan johdon päätöksestä ja sitoutumisesta tuohon päätökseen. Kaikki tässä esiteltävät suuret organisaatiot ovat tehneet pitkäjänteisesti työtä hyvän työpaikan rakentamisen suhteen ja ovat olleet useampaan otteeseen Suomen parhaat työpaikat -listalla. Esimerkiksi Yliopiston Apteekki on ollut Suomen parhaat työpaikat -listalla peräti kahdeksan kertaa.

Viestintä on suurissa organisaatioissa taitolaji. Siinä parhaat ovat onnistuneet varsin mallikkaasti. Ottaen huomioon parhaiden organisaatioiden hyvinkin erilaisen luonteen ja erilaiset toimialat on ihailtavaa, että 76 % parhaiden suurten organisaatioiden työntekijöistä kokee organisaation johdon esittävän odotuksensa selvästi ja peräti 77 % työntekijöistä kokee, että johto luottaa työntekijöihin antamalla heille paljon vastuuta. Huomionarvoista parhaissa suurissa organisaatioissa on myös se, että 82 % näiden viiden organisaation työntekijöistä on sitä mieltä, että heitä kohdellaan työyhteisön tasavertaisena jäsenenä riippumatta asemasta.

Peräti 75 % Suomen parhaiden suurten organisaatioiden työntekijöistä on sitä mieltä, että kokonaisuudessan hänen oma organisaationsa on todella hyvä työpaikka.

Ota hetki aikaa tutustuakesi näihin organisaatioihin. Jos olet työnantaja, ota esittelemiimme organisaatioihin yhteyttä ja pyydä heiltä vinkkejä paremman työpaikan rakentamiseen. Parhaat työpaikat jakavat näkemyksiään ja kokemuksiaan ylpeinä ja innolla. Parempi työelämä ei ole heille kaikille vain liiketaloudellinen päätös, vaan monelle myös missio.

Jos taas olet työntekijä ohjaa oma työnanatajasi sivuillemme. Tehdään sinunkin työelämästäsi parempi!

* Työntekijöiden kokemukset on selvitetty Suomen parhaat työpaikat 2013-tutkimuksen osana tehdyllä Trust Index -henkilöstökyselyllä touko-marraskuu 2012 välisenä aikana. Kaikkiaan Trust Index -kysely lähetettiin n. 35 000 työntekijälle 142 organisaatiossa, tässä esitetyt tulokset on ko. kokoluokan parhaiden keskiarvoja.

 

© 2013 Great Place to Work® Institute, Inc. All Rights Reserved.