Viestiminen


Avoimuus muodostaa parhaiden työpaikkojen viestimisen lähtökohdan ja henkilöstön halutaan ymmärtävän mahdollisimman laajasti, kuinka he voivat auttaa yritystä pääsemään tavoitteisiinsa. Johto käyttää myös paljon aikaansa henkilökohtaisesti viestimiseen, jotta viestimisen kulttuuri esimerkin kautta vahvistuu.

Viestimisen parhaat käytännöt

Taaleritehtaalla nautitaan perjantaisin henkilöstön yhteinen soppalounas. Soppalounaan agendalle otetaan viikoittain pari teemaa henkilöstöltä tulleiden toivomusten mukaisesti. Soppalounas toimii yhtenä keskeisenä viestinnän ja henkilöstön kuuntelemisen kanavana. (Suomen parhaat työpaikat 2012 -listaorganisaatio.) 

Microsoftilla kaikki esimiehet käyvät alaistensa kanssa 1-to-1 -keskustelun kuukausittain. Keskustelussa käydään tavoiteseurannan lisäksi läpi ajankohtaisia asioita sekä varmistetaan sovittujen asioiden ymmärtäminen puolin ja toisin.

Diacorissa hyödynnetään ryhmäkehityskeskusteluja strategisten tavoitteiden konkretisoimiseksi toimenpiteiden tasolle. Esimiehille tarjotaan valmennusta ryhmäkehityskeskustelujen käymiseen.

Novian toimitusjohtaja Lippo Mikola on ottanut tavakseen varata aikaa kalenteristaan sille, että hän kohtaa henkilöstöä heidän työssään. Kalenterissaan hänellä lukee tällöin ”käppäilyä toimistolla” eli hänelle ei voi myöskään varata palaveria tuolle ajankohdalle. Hän kiertelee toimistossa työpisteeltä toiselle tervehtimässä ja jututtamassa henkilöstöä vapaamuotoisesti ilman agendaa.

Genencor International Jämsänkosken tehtaan yksi toimivista käytännöistä on se, että jokaisessa palaverissa, jossa on vähintään viisi henkilöä, pidetään alussa niin sanottu “Core Value Contact”. Joku osallistujista kertoo ydinarvoon liittyvän henkilökohtaisen kokemuksen. Se voi olla esimerkiksi työturvallisuuteen liittyvän videon katsominen tai oman oppimiskokemuksen jakaminen. Kokemukset voivat olla myös yksityiselämässä tai työmatkalla koettuja asioita. (Suomen parhaat työpaikat 2012 -listaorganisaatio.)

Descomilla ilmestyy joka toinen viikko Newsletter. Uutiskirjeen ilmestymisestä lähetetään sähköpostitse tietoa henkilöstölle. Newsletterissä esitellään muun muassa uudet työntekijät, kerrotaan tulevista tapahtumista, uusimmista blogeista, sisäisistä kehityshankkeista ja harrastuskerhojen toiminnasta. Välillä siinä on myös henkilöku-vauksia asiantuntijoista sekä asiakastarinoita. Newsletterin lähettää Descomin sarjakuvamaskotti Esco, jolla on olemassa myös oma sähköpostiosoite.

3 Step IT:llä CEO Afternoons tarkoittaa, että toimitusjohtaja varaa joka kuukausi yhden iltapäivän pelkästään keskusteluille henkilöstön kanssa.

Fujitsulla aloitettiin jo vuonna 2009 johdon blogi. Nykyisin blogaus on laajentunut seitsemään eri blogiin koskien eri aihealueita, joissa on mukana useita fujitsulaisia. Blogikirjoituksia julkaistaan kolmesta viiteen viikossa. Nyt on perustettu myös Ekoblogi, jossa käsitellään ajankohtaisia ympäristöaiheita. (Suomen parhaat työpaikat 2012 -listaorganisaatio.)

SICKissä kehityskeskustelut on rakennettu siten, että ne tukevat jatkuvaa vuorovaikutusta. Kehityskeskustelut on jaettu ensimmäisen kvarttaalin aikana käytäviin henkilökohtaisiin tavoitekeskusteluihin ja kolmannen kvarttaalin aikana käytäviin kehityskeskusteluihin. Tavoitekeskusteluissa sovitaan henkilökohtaiset tavoitteet ja bonuksen perusteet. Kehityskeskustelujen painopisteenä on ihminen, omat vahvuudet ja niiden kehittäminen. Tavoitekeskustelujen ja kehityskeskustelujen välissä käydään toisella kvarttaalilla läpi koko yrityksen kehittämisasiat.

ComIQ:n kuukausittaisessa ”Competence Friday:ssä”, johon koko yrityksen henkilöstö on kutsuttuna, on alussa koulutuksellinen osuus, jossa kuka tahansa, joka on käynyt jonkin kurssin, esittää tiivistelmän kurssin aiheesta. Tämän jälkeen pidetään johtoryhmän tiedotusosuus, jossa kerrotaan ajankohtaisista asioista.

© 2013 Great Place to Work® Institute, Inc. All Rights Reserved.