• Laatujohtamista?
  • Tilannejohtamista?
  • Tulosjohtamista?
  • Prosessijohtamista?
  • Kulttuurijohtamista?
  • Tavoitejohtamista?

Vai mitä?

Ismejä maailmassa riittää ja myös johtamisen alueella. Joskus tuntuu, että konsultit ja erilaiset gurut kehittävät johtamisen ismejä toinen toisensa perään. Kun edellisen ismin on sisäistänyt 20 %sti on jo uutta tulossa putkeen ja taas on tarvetta kouluttautua lisää. Vaatimustaso kasvaa ja tuntuu, että oma osaaminen ei riitä mihinkään. Jotta voisi olla hyvä esimies, pitää osata piiiiiitkä munkkilatinaa mahdollisesti sisältävä johtamisen tai kommunikoinnin tilannemalli. Ja sitten taas uusi. Ja uusi….

Mitä ihmettä on ARVO-?-Johtaminen

Uusi hieno johtamisen ismikö? Jotain uutta ja hienoa? Jotain josta saa kirjainlyhenteen käyntikorttiin? Jotain josta CV täyttyy? Jotain josta naapuri tulee kateelliseksi? Jotain josta katu-uskottavuus räjähtää tappiinsa? Jotain, jonka voi laittaa työsuhdeauton takalasiin?

Ei mitään noista…eikä todellakaan mikään ismi tai johtamisen malli tai termi ….mutta se on uskoakseni jotain sellaista, jonka oivaltamalla oma johtaminen millä ismillä tahansa varustettuna paranee. En siis tarkoita kokonaan, että ismit ovat turhia, mutta jos edellä mainittu asia puuttuu, on mikä tahansa ismi turha. Seuraava on koko johtaminen perusta:

Mitä ihmettä tarkoitan?

Mielestäni johtamisen malli löytyy kotoa. Siitä miten lasten kanssa oikealla tavalla toimitaan ja ollaan yhdessä. Lasten kanssa käytetään aikaa, ollaan kaikkien kanssa tasapuolisesti. Kolmen lapsen kanssa yhtä ei jätetä kotiin muiden päästessä leffaan tai irtokarkkikauppaan. Asioita tehdään yhdessä ja ollaan esimerkkinä. Ei kannata kiroilla lasten kuullen, jos haluaa heidän olevan kiroilematta. Esimerkin voima on valtava. Jos lapsi tulee nelosen kanssa koulusta, ei häntä irtisanota ja kehoiteta muuttamaan naapuriin 1 kuukauden päästä vaan vanhempana tehdään kaikkemme, että jälkikasvu pärjäisi seuraavassa kokeessa.

Asioita ei sovita kirjallisesti, ja aika harvalla on kotonaan laatujärjestelmä tai ympäristösertifikaatti. Toimintaa ei ole auditoitu eikä jokaiselle vuodelle tehdä balanced score cardia. Silti homma toimii vuodesta toiseen ilman tammikuun tavoitekeskusteluja ja johtoryhmän kokouksia. Kun ipanoille tulee järkeä päähän voi antaa lisää vapauksia ja omaa päätösvaltaa. Toki joissain tilanteissa on syytä asettaa rajoja turvallisuuden tunteen ja välittämisen takia.

Päivittäisiä asioita tehdään yhdessä kun vain voidaan, esimerkiksi syödään yhdessä päivällistä ja jutellaan päivän tapahtumista. Pidetään hauskaa yhdessä. Rentoudutaan ja kaiken keskellä jaksetaan vastata lasten kysymyksiin..”miksi?” ”miksi? ja ”miksi?”

Miksi näin toimitaan kotona?

Vastaus on hirmuisen yksinkertainen, siksi koska omia lapsia arvostaa yli kaiken ja heidän eteensä tekee kaikkensa. On valmis kaikkeen. Uhrautuu ja tekee mitä ikinä vain tarvitaan lasten hyvinvoinnin eteen. Mikään ei mene lapsien edun väliin. Välillä on aito arvostus.

Arvostusta saava lapsi oppii arvostamaan ja hakemaan uusia ideoita. Hän on usein luova ja peloton tekemisissään. Hän mokaakin ja tekee virheitä, mutta oppii niistä. Hän ei pelkää epäonnistua, koska hän tietää olevansa silti arvostettu lapsi. Hän kasvaa ja kehittyy ihmissuhteissaan muita arvostavaksi. Lapsi, jota kuunnellaan oppii kuuntelemaan. Kuuntelemalla hän rakentaa maailmankuvaansa ja oppii ymmärtämään muita. Mitä enemmän hän ymmärtää sitä enemmän hän osaa ja oppii. Mielenkiintoinen oravanpyörä, eikö?

Mitä tapahtuu lapselle, jonka kanssa ei toimita noin. Mitä tapahtuu lapselle, jota arvostuksen sijasta arvostellaan. Mitä tapahtuu lapselle, jota haukutaan tekemisistään ja ratkaisuistaan? Tavastaan pukeutua? Kaikista virheistä? Huonoista numeroista? Vääristä kavereista ja vääristä ratkaisuista koulun suhteen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, koska usein on liian helppo arvostella toista omien arvostusten perusteella. Arvostelua saavasta lapsesta voi tulla pelokas. Hän ei hae uutta, vaan pitäytyy vanhassa. Hän ei kerro asioitaan, koska pelkää haukkuja jne.

Kumpaa itse haluaisin lapsena: ARVOstelua vai ARVOstusta?

Kumpaa itse haluaisin aikuisena: ARVOstelua vai ARVOstusta?

Vastaus on niin helppo. Tosi helppo…

Voisiko tämänkin tuoda työelämään?

KYLLÄ ehdottomasti. Tarvitaanko siis ismejä..? Ei. Tarvitaanko luovuutta tappavaa arvostelua..? Ei.

Me kaikki kaipaamme ”vain” arvostusta.

Arvostusta ideoillemme, arvostusta ongelmiimme, arvostusta tekemisellemme, arvostusta läsnäoloomme, arvostusta pienissä asioissa, arvostusta joka hetki. Arvostusta siihen, että teemme oikeita asioita, arvostusta siihen, että uskallamme kyseenalaistaa ja kehittää uutta. Arvostusta omalle aitoudellemme ja itsellemme.

Me kaipaamme arvostusta ja niin myös meidän ihmisemme.

Nyt en tarkoita tekemällä tehtyä arvostusta tai positiivista palautetta vaan niitä pienen pieniä asioita, joista arvostus koostuu. Ihminen muodostaa mielipiteensä pienistä asioita, tervehtimisestä, hymystä, kuuntelemisesta, ideoiden hyväksymisestä, siitä että saa osallistua ja vaikuttaa asioihin. Siitä, että boss lähtee syömään kaikkien kanssa, ei vain arvon management teaminsa. Siitä, että guru lopettaa mailin kirjoittamisen kun astuu huoneeseen. Siitä, että pomo ei ammu ideoita alas. Siitä että manageri maisemakuukkeloi kaikkien luona tasapuolisesti. Siitä, että directori sanoo”kyllä sä tiedät, päätä itse”.

Muiden arvostuksen voi osoittaa heille kaikilla pienillä arkisilla asioilla. Juuri samanlaisilla kuin me itse arvostamme meitä kohtaan toimittavan. Helppoa kuin heinäteko.

Mitä siis voin tehdä paremman työelämän puolesta?

Voin miettiä omaa suhtautumistani muihin ja päättää ihan ilman ismejä:

ARVOSTELENKO?…………….vai…………………..ARVOSTANKO?

Muiden aidossa arvostamisessa on paremman työelämän perusta. Ja tulevaisuus. Nyt.